keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Kerholainen




Onnilla (ja pikkutädeillä) alkoi seurakunnan päiväkerho elokuussa. Aikaisemmin ollaan käyty ainoastaan seurakunnan perhekerhossa. Nyt kun päiväkerho alkoi taisi äitiä jännittää enemmän kuin Onnia. Kerhossa käydään kerran viikossa kahden tunnin ajan, joka on omasta mielestä juuri sopiva.

Ensimmäisellä kerralla jännitti jäädä, mutta nopeesti tajusi että siellä on jo valmiiksi tuttuja kavereita. Kerhon jälkeen, kerrottiin mitä kaikkea kivaa kerhossa oltiin tehty. Vielä yöunille mennessä muisti kertoa kuinka oltiin kerhossa puettu essu. Enää jäämisen kanssa ei ole mitään jännitystä. Kotona kuitenkin tai viimeistään matkalla kerhoon jutellaan siitä, että kuinka äiti ja Toivo tulee hakemaan kerhon jälkeen. 



Kerho on ollut tosi kiva lisä meidän arkeen. Onni saa ikäistään seuraa ja Toivo saa kahdenkeskeistä aikaa äidin kanssa. Vaikkakin tänään nukkui koko Onnin kerhon ajan. Onnin mielestä parasta kerhossa on eväät sekä pikkuautot. Askartelut on myös ollut mieluisia, ja eilen saatiinkin ekoja taideteoksia kotiin. Kerhoreppuun pakataan mukaan kerhovihko, -tossut, eväät, vaihtovaatteet sekä vaippa/kalsarit.

Alkoiko teidän lapsilla kerho nyt syksyllä?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti